(Book review in Finnish) Raija Pelli & Terho Miettinen – Harhaanjohtajat (Docendo 2017)

Pelli ja Miettinen jatkavat kirjassaan Hannu Lauerman ansiokkaasti avaamalla tiellä: eriskummallisten ilmiöiden takana olevan psykologian avaamisella ja historiallisella kontekstualisoinnilla. 

Kirja käsittelee suomalaisia kultteja, epäterveitä uskonnollisia ääri-ilmiöitä sekä uskonnon nimissä tehtyjä (ja edelleen tehtäviä) rikoksia. Ensimmäinen osa koostuu esimerkeistä. Harhaanjohtajissa käydään läpi suomalaisen ääriuskonnollisuuden historiaa kartanolaisuudesta Nokia Missioon, jonka pastori yritti aikanaan mm. herättää kuolleen rukoilemalla. Vainajalle oli otettu vaatteetkin mukaan ettei tämän tarvitse hipsiä herättyään ulkona hautavaatteissaan… Kirjan ensimmäisen osion paljastukset tulevat varmasti yllätyksinä monille suomalaisille: kovin moni ei loppupeleissä ole kuullutkasn esimerkiksi koivuniemeläisyydestä tai Patrick Tiaisesta. 

Kirjan muu osa syventää näihin ilmiöihin liittyvää tietoa psykologian, historian ja sosiaalipsykologian keinoin. Kirjoittajat onnistuvat pitämään kirjan samaan aikaan sekä yleistajuisena että terävänä, sortumatta liialliseen “akatemisointiin”. Tämä ei ole psykologian pääsykoekirja, vaan ikään kuin raportti suomalaisille siitä, mitä heidän(kin) maassaan uskonnon nimissä tehdään. 

Harhaanjohtajat on synkästä aiheestaan huolimatta nautittavaa luettavaa. Kirja on hyvin kirjoitettu, ja aihe on riittävän omaperäinen ja erikoinenkin pitääkseen lukijan kiinnostuneena loppuun asti. Se ei ole myöskään uskonnonvastaista paatosta: Pelli ja Miettinen suhtautuvat inhimillisellä otteella ihmisen tarpeeseen tuntea olevan osa suurta kosmista kokonaisuutta. 

Ehdottomasti yksi kevään kirjatapauksista, kuten olemme jo lehdistä huomanneet. 

Leave a Reply