Taas yksi kanava julkkiksille puhua itsestään? Ei, onneksi.
Lauhion kirjassa tunnetut suomalaiset kertovat suhteestaan uskontoon, jumalaan ja yliluonnolliseen. Kirja on rakennettu temaattiseen järjestykseen: “Epäily”, “Usko”, jne. Toisin sanoen, teos ei ole pelkkää todistusta elävästä jumalasta – monet kirjaan kirjoittaneista ovat ateisteja jotka löytävät elämänsä filosofisen sisällön jostain muualta kuin pyhistä kirjoista. Virkistävän moni kirjoittaja suhtautuu uskontoon myös ikään kuin ambivalentisti: “en ole varma.”
Joistain kirjoittajista paljastuu uutta ja ihailtavaakin pohdiskelevuutta ja viisautta, kun taas toiset vain vahvistavat aiempaa käsitystäni heistä.
Uskonnottomuudestaan kirjoittava aivokirurgi Juha Hernesniemi paljastuu kirjassa varsin viisaaksi ja sivistyneeksi, empaattiseksikin hahmoksi – ja minä kun kuvittelin että aivokirurgit ovat brutaalin rationaalisia olentoja jotka eivät ole kiinnostuneita edes pohtimaan mahdollista todellisuutta aivojen ulkopuolella! Hernesniemen haikean kaunis pohdiskelu elämän hauraudesta on liikuttavaa luettavaa.
Kauko Röyhkä taas on kiinnostunut täsmälleen yhdestä asiasta: Kauko Röyhkästä. Uskontosuhteen pohdiskelun sijaan Röyhkä päätyy muun muassa kirjoittamaan villistä ajastaan Portugalissa, sekä hämmästelemään kykyään kirjoittaa lauluja ja kirjoja (miehen kirjat ovat aivan kamalia; lukaisepa huviksesi vaikka Ocean City).
Lauhion kirja on mielenkiintoinen, tietyssä mielessä rohkeakin kannanotto 2000-luvun elämänmenoon. Henkisyydestä, jumalista ja uskonnoista puhumisen dynamiikka on ollut viime aikoina se, että joku kirjoittaa jotakin tahallisen provokatiivista Facebookiin tai yleisönosastopalstalle, ja tätä huudahdusta sitten joko kritisoidaan tai ylistetään. Mihin minä uskon on pohdiskelevuudessaan ja mielipiteiden kirjon salliessaan juurikin sitä “ylentävää” keskustelua, jota moni tulenarkaan aiheeseen kaipaa.
Suosittelen.
